Uusi veistos Lahden taidemuseossa 15.10.2011-15.1.2012

Uusi veistos

Lahden taidemuseossa 15.10.2011-15.1.2012

Mikälainen on uusi veistos? Voiko se olla aineeton, litteä tai äänen luoma tila? Entä missä pisteessä installaatio kiteytyy veistokseksi? Mikä on tämän päivän mobile? Kuinka paljon teknologiaa mahtuu veistokseen ennen kuin siitä tulee kone? Paljon kysymyksiä, joihin nyt etsitään vastauksia.

Lahden taiteilijaseura ry ja Lahden taidemuseo kutsuivat Suomessa työskenteleviä taiteilijoita osallistumaan UUSI VEISTOS -näyttelyyn, joka järjestetään Lahden taidemuseossa 15.10.2011-15.1.2012. Mukaan näyttelyyn valittavalta veistokselta edellytettiin, että se on valmistunut vuosien 2010-2011 aikana. Määräaikaan 15.4.2011 mennessä saapui yhteensä 385 teosehdotusta 173 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Mukaan näyttelyyn valittiin 37 teosta 31 taiteilijalta ja taiteilijaryhmältä ympäri Suomea.

Vapaaseen hakuun perustuvan näyttelyn teosvalinnoista vastasi kolmihenkinen, suomalaisista kuvanveistäjistä koottu jury. Juryyn kuuluvat kuvanveistäjä Marjukka Korhonen; kuvataiteen maisteri, kuvanveistäjä Heli Ryhänen ja kuvanveistäjä, kuvataiteilija Tiina Torkkeli.

Mukana yhteistyössä Suomen kuvanveistäjäliitto.

Näyttelyyn valitut taiteilijat:
Tatu Engeström & Sakari Tervo | Satu Bethell | Krister Gråhn | Matti Happonen | Ihana Havo | Aaron Heino | Liisa Hietanen | Anne-Mari Huttunen | Teija ja Pekka Isorättyä | Hanna Järvenpää | Minna Kangasmaa | Jouna Karsi | Essi Korva | Kari Kärkiluoma | Laura Könönen | Anni Laakso | Elisa Lientola | Tarja Malinen | Maria Matikka | Lotta Mattila | Anne Meskanen | Kalle Mustonen | Ville Mäkikoskela | Pia Männikkö | Jari Männistö | Inka Nieminen | Kimmo Peltola | Pasi Rauhala | Ulpu Riikonen | Pia Sirén | Timo Takala


Lahden taidemuseo

Vesijärvenkatu 11 A
PL 113, 15111 Lahti
Puh. (03) 814 4547
Faksi: (03) 814 4545
Avoinna: ma-pe 10-17, la-su 11-17

Posted in Ajankohtaista, Näyttely | Comments closed

Elisa Lientola: Monumentteja, MUU Galleria, Helsinki 26.11.-19.12.2010

Elisa Lientola: Aloita alusta, 2010
Veistokseni ovat monumentteja juurettoman sukupolveni yrityksille ottaa itseään niskasta kiinni ja päteä edes jossain. Yhteistä teoille on pyrkimys ja samalla kykenemättömyys keskittymiseen, kunnianhimoinen tavoite sekä pätevät tekosyyt. Origamien ja orkidean muodot saaneet teot on valmistettu teräksestä perinteille tuhahdellen ja ohjeita omapäisesti oikomalla.

Yritämme saada orkideaa kukoistamaan, vaikkemme osaa välttämättä kasvattaa edes perunoita. Etsimme päätä pahkaa elämyksiä ja sisältöä oman kulttuurimme ulkopuolelta, alueilla joissa edellisen sukupolven saavutukset eivät ole edessämme. Kopioimme elämää osaamatta elää sitä itse, rakkaus ja huolenpitokin voi muuttua suoritukseksi joka kuukahtaa oman painonsa alle.

Hyvä yritys elää hyvää elämää on silti monumenttinsa ansainnut.

MUU Galleria
Lönnrotinkatu 33 | 00180 Helsinki | www.muu.fi

Posted in Ajankohtaista, Näyttely | Tagged , , , , , | Comments closed