Hanskat naulaan läänintaiteilijakaudeksi

Olen aloittanut työn Hämeen kuvataiteen läänintaiteilijana 1.2.2016. Vuoden 2019 alkuun edistän taiteilijoiden työskentely- ja toimeentuloedellytyksiä.

Läänintaiteilijakautta on jatkettu valtakunnallisena vuoden 2020 loppuun.

http://www.taike.fi/fi/web/hame/elisa-lientola-kuvataide

Posted in Ajankohtaista | Comments closed

Kuvataidekesä 2015

Kesäälä mukana:

Masters of Saimaa ´15 Saimian YAMK-ryhmän opinnäytetyönäyttelyssä Kaapelitehtaan Puristamossa Helsingissä 20.5-31.5.

 

Sysmässä Pinxinmäen kesänäyttelyssä 7.6-15.8.2015

http://www.pinxinmaki.fi

“Näyttely esittää kattauksen suomalaista nykykuvataidetta kauniissa Sysmän suvimiljöössä.

Sysmän Suvi-Pinx (1970-2007) oli Suomen toiseksi vanhin kuvataiteen kesänäyttelypaikka, ja yksi merkittävimmistä suomalaisen nykytaiteen kesäkulttuuritapahtumista. Suvi-Pinxin toiminta päättyi vuonna 2007, mutta nyt toiminta Pinxinmäellä viritetään uuteen alkuun.

Kesän 2015 näyttely käsittelee viitteellisesti jälleensyntymistä. Uuden syntymisen lähtökohdat ja alulle panevat voimat saattavat löytyä haaveista ja unelmista, tai pakotteista ja rajallisuudesta. Mikään ei ole ikuista, ja muutos vaatii myös jostain vanhasta luopumista. On uskallettava laskea irti, päästää käsistään ja haudata. Siitä syntyy vapaus muuttua. Elämä ja sen ilmiöt ovat jatkuvaa kiertoa kuoren alla piilevästä odotuksesta hapuilevaan versoiluun, kasvamista, kurottautumista nupulleen, kukkia sykähdyttävän kaunis hetki, kypsyä ja lopulta taas aina lakastua, pudotellen ympärilleen uusia mahdollisuuksien siemeniä.
Nyt, antaa metamorfoosin tapahtua ja elämän puhjeta uuteen kukkaloistoon. Samsara.

Näyttely kootaan kutsumalla mukaan taiteentekijöitä, keiden teoksista on löydettävissä mielenkiintoisia yhtymiä kesän näyttelyteemaan sopien. Kutsuttavien taiteilijoiden valinnoista ja näyttelyn kokoamisesta vastaa näyttelyn kuraattori Kati Joki.

Kesän taiteilijat ovat:

Maija Helasvuo
Kaarina Kaikkonen
Anu Halmesmaa
Susanna Autio
Lotta Mattila
Anna Rikkinen
Karoliina Paappa
Komugi Ando
Elisa Lientola
Marja Eerola
Tiia Matikainen
Klaus Kopu

Näyttely on avoinna yleisölle 7.6. – 15.8.2015
ma – su 12 – 18

Pinxinmäki sijaitsee Sysmän Suopellossa, kauniissa Päijänteen rantamiljöössä, noin 90 km Lahdesta ja 190 km Helsingistä pohjoiseen ja noin 115 km Jyväskylästä etelään. Paikalle pääsee vaikka vesireittejäkin, suoraan vierasvenelaituriin. Pinxinmäellä toimii paikallisia raaka-aineita ja sesonkiherkkuja hyödyntävä A-oikeuksin varusteltu ravintola, hemmotteluhoitoja tarjoileva sauna ja putiikkeja. Kesän aikana alueella tullaan järjestämään erilaista ohjelmaa ja tapahtumia. Pihapiiristä löytyy myös majoituspalvelua ja retkeilypalveluita esimerkiksi hevosin ja meloen.”

 

Taidekeskus Antares 4.-30.8.2015 Karonkka

http://www.galleriaantares.fi

Posted in Ajankohtaista | Tagged , , , , , | Comments closed

MIND/WILL galleria Uusi Kipinä 29.10.-16.11.2014

Elisa Lientola Mind/Will

 Galleria Uusi Kipinä, Kulma 29.10.-16.11.2014 ja Seinäjoen Varikkogalleria 22.11-14.12.2014

Avajaiset 28.10.2014 klo 18-20.00 tervetuloa!

Galleria Uuden Kipinän Kulmassa kysytään onko mieli ja tahto yksi ja sama, vai käykö mieli joskus poikkiteloin tahdon kanssa. Herkkyys on temperamenttipiirre, joka tuo tullessaan hyvää, mutta tekee samalla arjesta raskasta. Herkkä ihminen pyrkii tasapainottamaan ristiriidat ympäristöstään ja toisinaan tekee muutoksista mahdottoman tuntuisia.

”Usein olen tuskastunut herkkyyteen, ollut valmis luovuttamaan osan itsestäni päästäkseni herkkyydestäni. Yhtä usein olen loputtomiin valanut uskoa herkkään lapseen, siitä että herkkyys ei ole heikkoutta eikä häpeä, vaan tuo mukanaan hyvääkin. Hyvää jota itsenikin on vaikea nähdä. Lapsen herkkyyden kautta olen oppinut paljon omasta herkkyydestäni, palannut takaisin lapsuuteen luomaan uudelleen suhdettani tuohon sisäiseen riippakiveeni, ymmärtänyt myös kenties myös oman, eri aikana kasvatetun äitini käytöstä. Joskus oli aika jolloin herkkyys oli heikkoutta, ja itku todiste siitä. ”

 Nykyään herkkyys on temperamenttipiirre ja lapsi voi ”olla niin ihanan herkkä”. silloin kun on ihana, silloin kun syleilee maailmaa, näyttää sen kauneuden ja paljasta ja empatian voiman. Entäs sitten kun lapsi Itkee ja räyhää tai aikuinen reagoi oudosti itkemällä.

Enimmäkseen ihmiset ympärillä näkevät hankalan, oikukkaan lapsen. Koska lapsi aistii jotain mitä muut eivät, saa itku ja tunteet aikuisen raivon partaalle, kasvatuksen ammattilaisen repimään hiuksia. Lapsi epäilee omien tunteidensa oikeutusta ja oikeudellisuutta peilatessaan itseään muihin. Herkälle tunteet ovat raskaita, ilmapuntarin virka on epäkiitollinen. Tunnekuohut tulevat väärään aikaan, eivätkä löydä rationaalista syytä. Herkän kintereillä kulkee epäilys ja syyllisyys.

Näyttelykokonaisuus on esipuhe laajemmalle kokonaisuudele ja koostuu teräsveistoksista ja videoprojisoinnista.  Ravintolapäivänä lauantaina15.11. taiteilija on tavattavissa galleriassa keittokattilan äärellä.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään viisi taidekasvatustyöpajaa Lahtelaisille peruskouluille Efekti-hankkeen puitteissa.

Samaan aikaan, aina vuoden loppuun saakka Lientolan teoksia on nähtävissä myös Asko2:n toritilassa Askonkatu 19, Lahti otsikolla Mielenkumous.

Posted in Ajankohtaista, Näyttely | Tagged , , , , | Comments closed

Elisa Lientolan teos Alku julkistettu Jyväskylässä

Julkinen veistos Alku julkistetiin Jyväskylän Äijälänrannassa 12.6.2014.

Jyväskylän kaupungin tiedote: http://www.jyvaskyla.fi/ajankohtaista/1/0/68891

Kuvat Esko Pihl

Posted in Ajankohtaista | Tagged , , , , , | Comments closed

Epäilys Galleria Sculptor 6.3.-24.3.2013

 

 

Näyttelyn lähtökohta on hetken kammossa ja muutoksen mahdottomuudessa. Elämä lipeää sormien välistä aina uudelleen. Hyvä mikä edessä odotti, sumenee kun sen on saavuttamassa ja aina on edessä seuraava sitten kun.. Mieli vastustaa muutosta, jonka on tapahduttava. Keskittyminen todella tärkeään on mahdotonta, on helpompi tähyillä vain riittävän kauaksi. Onni ei ota löytyäkseen tästä ja nyt, mutta muutos on kauhistus, joka saa käpertymään kohti vanhaa pysyvää, sisäänpäin jotta mikään ulkopuolinen ei häiritsisi illuusiota turvasta. 

Vaikka mieli eläisi tulevassa, paossa nykyisyyttä, muutos on liian raskas toteuttaa, mutta, ehkä ja jos estävät irtaantumisen. Tiedostaminen ei riitä konkretiaan. Silti jossain pohjalla piilee mielekkyys joka laittaa pyristelemään
Mielen löytämisen prosessit ja elämän mysteerin ihmettely kytkeytyy orgaaniseen luontoon väljästi viittaavaan muotomaailmaan.
Avajaiset 5.3.2013 klo 17-19.00 Lämpimästi tervetuloa!

Posted in Ajankohtaista, Näyttely | Tagged , , , | Comments closed

Teosehdotus Alku voitti Jyväskylän Äijälänrannan Rantaraitin taidekilpailun. Alku toteutetaan Jyväsjärven rantaan

 

Jyväskylän kaupunki järjesti kutsukilpailun jolla etsittiin teosta Jyväskylän Äijälänrannan uudelle asuinalueelle osaksi Jyväsjärven kiertävää rantaraittia. Kilpailuehdotukset pyydettiin Anu Kiiskiseltä, Anni Rapinojalta ja Elisa Lientolalta.

Jury valitsi voittajaksi Lientolan teosehdotuksen Alku, joka myös toteutetaan vuoden 2014 kevääseen mennessä. Teoksen materiaalina on säänkestävä cor-ten teräs, joka suojaa itsensä nopeasti kauniilla ruostepinnalla ja kestää aikaa hyvin, sekä tiilimurske. Teoksen teräsosa on kooltaan noin 240x640x240cm.

“Alku
Teoksen lähtökohtana on Karjalanneidon kukinto jonka muotoihin ja materiaaliin kytkeytyy Äijälänrannan pakallishistoria uudestisyntymisineen; menneen ajan rakenteet, tiiliteollisuus ja puutarhat, alueen ohi kulkeva junarata. Karjalanneito on kaikille tuttu perinteinen kesäkukka, ei hyötykasvi, merkki tarpeesta kauneuteen, myös silloin kun ajat ovat olleet kovemmat. Nupuillaan tai kuihtuneena, aina alkamassa uuden kierron, luonnon loihtimia outoja muotoja, poimuja, joille kaikille on tarkoitus.”

Posted in Ajankohtaista | Tagged , , , | Comments closed

Jossain piiilee mieli 20.10-6.11.2012 Taidekeskus Mälitinranta, Tampere

Jossain piilee mieli on pelkoa katsoa totuutta nyt, tarvetta pysäyttää aika ja löytää selityksiä.

Arjen kaaoksessa, tai kohtalon kuristusotteessa, olennainen voi lipsahtaa otteesta. Hyvä, jota on tavoitellut, hapertuu olemattomiin tullessaan ulottuville, korvautuen yhä uudella etapilla kohti parempaa. Pysäyttäminen on liian vaikeaa, on helpompi vilkuilla vain tarpeeksi kauas. Tulee kiire saada asiat takaisin raiteilleen; paahtaa päätä pahkaa, henki pakokauhun salpaamana, jotta elämästä jäisi toivotunlaisia jälkiä. Jos ja kun antavat tekosyyn pysyä liikkeessä. Lopulta ei edes uskalla pysähtyä tunnustelemaan, vetämään henkeä, tunnustelemaan olemista. Pelko hiipii pintaan kutsumatta ja kiertotietä. On helppo hukkua loputtomien kysymysten tulvaan. Maailma on täynnä sattumia, ei silti armoton, jossain piilee mieli.

Rakennan teokset teräksestä orgaanisesti, edeten pala palalta materiaalin ja prosessin ehdoilla

Posted in Ajankohtaista, Näyttely | Tagged , , , , , | Comments closed

JOS, 15.2-4.3.2012 Galleria Kipinä, Lahti

Elisa Lientola JOS – veistoksia

Galleria Uusi Kipinä, Kulma
15.2-4.3.2012

Avajaiset tiistaina 14.2, klo 18-20
TERVETULOA!

Galleria Uusi kipinä
Kymintie 1, Lahti

Näyttely avoinna:
ti-pe 12-18
la-su 12-16

www.galleriauusikipina.fi/

Posted in Ajankohtaista | Tagged , , , , , , | Comments closed

Hyvä hapertuu, Forssa, 14.9.-9.10

Elisa Lientola: Hyvä Hapertuu

Forsssan kaupungin näyttelytila Vinkkeli

14.9-9.10.2011

Toisinaan arjen kaaoksessa, tai kohtalon kuristusotteessa, olennainen lipsahtaa otteesta. Hyvä, jota on tavoitellut, hapertuu olemattomiin tullessaan ulottuville, ja korvautuu yhä uudella etapilla kohti parempaa. Keskittyminen todella tärkeään tuntuu liian vaikealta, Pakokauhu, joka salpaa hengityksen. Tulee kiire saada asiat takaisin raiteilleen; paahtaa päätä pahkaa, henki pakokauhun salpaamana, jotta elämästä jäisi toivotunlaisia jälkiä.  on helpompi vilkuilla vain sivuille.  Lopulta ei edes uskalla pysähtyä tunnustelemaan, vetämään henkeä, katsomaan sitä mitä ei voi ymmärtää, tuntea olevansa. On helppo hukkua loputtomien kysymysten tulvaan. Miksi minä?  Miksi nyt?  Mitä varten? Suunnan muuttaminen vaatii tietoista pinnistelyä. Maailma on täynnä sattumia, ei silti armoton, jostain löytyy aina logiikka ja mieli.

Näyttelyn teokset ovat teräsveistoksia pääosin 2010-2011 vuosilta. Työskentelyä on tukenut Alfred Kordelinin säätiö, sekä Taiteen keskustoimikunta kuvataiteen näyttöapurahalla.

 

Forssan Kaupungin Näyttelytila Vinkkeli, Wahren Keskus

Wahreninkatu 4, 30100 Forssa
puh. (03) 414 1511

Avoinna kirjaston aukioloaikoina:
ma-to 11.00 – 19.00
pe      11.00 – 17.00
la       10.00 – 14.00

Posted in Ajankohtaista, Näyttely | Comments closed

Keskittymisharjoituksia 8.7. – 31.7.2011, Forum box

Elisa Lientola, Anni Henriksson, Santtu Koivu, Atte Uotila

Keskittymisharjoituksia

Avajaiset 7.7.2011 klo 17-19.

Arki on loppumaton palapeli. Joskus palat napsahtavat paikalleen kuin luonnostaan, elämä kantaa ja siihen voi luottaa. Välillä palaset hukkuvat kohtalon heittäessä kapuloita rattaisiin. Elämä livahtaa sormien välistä ja keskittyminen olennaiseen herpaantuu, on helpompi vilkuilla vain sivuille. Pakkokauhu lyö arjen pirstaleiseksi piirileikiksi ja hengitys salpautuu. Lopulta ei edes uskalla pysähtyä tunnustelemaan, vetämään henkeä, katsomaan sitä, mitä ei voi ymmärtää. Miksi minä? Miksi nyt? Mitä varten? Suunnan muuttaminen vaatii tietoista pinnistelyä. Maailma on täynnä sattumia, jossain piilee kuitenkin logiikka ja mieli.

Kiitokset Suomen Kulttuurirahastolle ja Taiteen keskustoimikunnalle

Biografiat:

Anni Henriksson (s. 1979 Helsingissä) valmistui Lahden Taideinstituutista 2005. Hän työskentelee ja asuu Lahdessa. Henrikssonin töitä on ollut esillä esimerkiksi Galleria G:ssä ja Taiteilijat 2010- vuosinäyttelyssä. Hänen teoksiaan on mm. Valtion taidekokoelmassa ja Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmassa. Henriksson sai vuonna 2011 Taiteen keskustoimikunnan näyttöapurahan, Hämeen Taidetoimikunnan työskentelyapurahan ja Paulon Säätiön apurahan.

Santtu Koivu (s. 1980 Vehkalahdella) valmistui Lahden Taideinstituutista vuonna 2005. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Koivun videoita on ollut esillä eri puolella Suomea, Irlannissa, Saksassa ja Kreikassa. Koivun video “Iris” voitti International Panorama of Independent Filmmakers -festivaalin kansainvälisen sarjan Best video art-palkinnon vuonna 2009. (Patras City, Kreikka) Hänen teoksiaan on mm. Valtion taidekokoelmassa ja Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmassa.

Kuvanveistäjä Elisa Lientola (s 1979 Jyväskylässä) valmistui Lahden Taideinstituutista 2007. Hän työskentelee ja asuu Lahdessa kahden tyttärensä kanssa. Tänä vuonna Lientola työskentelee Kordelinin säätiön apurahan ja Taiteen keskustoimikunnan näyttöapurahan turvin. Opetustyötä Lientola tekee nuorten parissa Koulutuskeskus Salpauksessa taideaineiden tuntiopettajana. 2010 teoksia on ollut  esillä galleria Muussa Helsingissä, galleria Beckerissä Jyväskylässä sekä Pikku-Vesijärvessä Lahdessa Hämeen aluenäyttelyn yhteydessä.

Atte Uotila (s. 1980 Uudessakaupungissa) valmistui Lahden Taideinstituutista 2005 ja Lahden Muotoiluinstituutista 2007. Uotila asuu ja työskentelee Kaarinassa. Uotilan töitä on ollut esillä esimerkiksi MUU Galleriassa, Nuoret 2009 ja Taiteilijat 2008 -näyttelyissä sekä XIII Mäntän kuvataideviikoilla.

Avajaiskutsu

Näyttelystä Forum Boxin sivuilla


FORUM BOX
Ruoholahdenranta 3a, 00180 Helsinki
+358 (0)9 6855 0080
info()forumbox.fi

Aukioloajat
tiistai-perjantai 11-17 | lauantai-sunnuntai 12-16 | maanantaisin suljettu

Posted in Ajankohtaista, Näyttely | Comments closed